Powered By Blogger

maanantai 25. tammikuuta 2016

Pieni on kaunista!

Uskon, että lelukauppa Joensuussa täyttää kirkkaasti "Suomen pienin lelukauppa" kriteeristön. (Jos niitä on koskaan laadittukkaan...) Meillä ei todellakaan voi kruisailla kaksosrattailla leveillä ostoskäytävillä. Tosiasiassa vaunukansaa mahtuu putiikin puolelle aina yhdet kärryt kerrallaan. Ennätys taisi olla viime kesänä kolmet vaunut, kahdenksan aikuista ja kuusi lasta. Tällöin kaupanteko jäi vahinkojen minimoimisen asteelle. Mamat ja Papat seisoivat vapailla lattiapaikoilla, kääntelivät päätään ja haravoivat silmillään kaupan valikoimaa. Lapset puikkelihtivat minne vain sopivat, ja mistä vain jotakin kiinnostavaa osui verkkokalvoille. Lopulta tilanne saatiin hallintaan lähettämällä Papat vaunulenkille lähikortteliin ja Mamat saivat keskittyä Leluputiikin tuotevalikoiman tutkimiseen hieman väljemmissä oloissa.


Lelukaupan sijoittaminen pieniin puutalon neliöihin oli ihan harkittu teko. Alunperin tarkoitus oli suunnitella showroom tyyppinen tila, jossa asiakkaat saisivat tutustua verkkokaupan valikoimaan ihan livenä. Asiakkaiden antama palaute innosti jalostamaan ajatusta ihan oikean lelukaupan suuntaan. Joensuusta kuulema puuttu oikea lelukauppa. Historia tietää kertoa, että aikoinaan lapsiperheitä palveli Lallukan lelukauppa. Sen ikkunoihin on moni joensuulaislapsi jätäänyt nenänjälkensä. Meillä ei valitettavasti ole näyteikkunaa, jota tillistellä, mutta monipuolinen miljöö ympärillä korvatkoon toistaiseksi sen puutteen.

Lelukauppa on tunnetusti lasten ja aikuistenkin aarreaitta. Pienet tilat asettavat haasteita tuotevalikoimalle, esillepanolle ja tilajärjestelyille. Haastavinta on saada asiakas astumaan kynnyksen ylitse pieneen huoneeseen. Kun sen päätöksen on tehnyt, ei asia enää harmita. Lapsilla harmitus nousee pintaan siinä vaiheessa, kun täytyisi siirtyä kynnyksen yli käytävän suuntaan. Mukavinta on silloin, kun asiakas tulee uudestaan ja on ottanut ystävänsä mukaan. Silloin tietää, että on jättänyt positiivisen kokemuksen toiminnastaan. 

Harvat aukioloajat rassaavat niin kauppiasta, kuin joitakin asiakkaita.
Tällä hetkellä elämä vie niin lujaa, että verkkokauppa pyörii 24/7 ja pieni lelukauppa pidetään auki silloin kun mahdollista. Tulevaisuuden haaveet siintävät kauempana. Siihen kuuluvat isommat tilat, työntekijä(t) ja elämyksiä kaikille aisteille antava Leluputiikki. Sitä ennen muistetaan, että pienikin on kaunista! Astu rohkeasti kynnyksen yli. Veikkaan, että se kannattaa.

Myötätuulta viikkoon, toivottaa lelukauppias Joensuusta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti